Whippetneitien palvelijana, ulkoiluttajana, ja sängynlämmittäjänä toimii vuonna -89 syntynyt eläinrakas vinttikoiriin hurahtanut Joensuulaistunut Pohjois-Savosta lähtöisin oleva sosionomiopiskelija Suvi. Nelihenkinen laumamme koostuu tällä hetkellä lisäkseni kolmesta whippetnartusta; Beasta, Unista ja Ilosta. Me asustellaan Joensuun keskustassa hirveän pienessä ja kalliissa kerrostaloyksiössä(johon hädin tuskin sain “minivinttikoirani” ottaa) ja nautitaan pitkistä lenkeistä&vapaanajuoksemisesta päivittäin. Lisäksi me harrastetaan vinttikoirien maastojuoksukisoja ja näyttelyitä, sekä myös tulevaisuudessa ratajuoksua, joista meitä voi bongailla! Allekirjoittanut piirtelee myös omaksi ja muiden iloksi aina, kun aikaa on!
kuva: Irene Vinha
Miksi whippet? Vinttikoirien ihmeelliseen maailmaan pääsin kunnolla tutustumaan oman pienen Beani kautta, kun päätin syksyllä 2008 hankkia ikioman koiran omaan kotiini. Sekarotuiset kotikoirat jäivät vanhemmilleni, ja koirakaipuu oli suuri. Whippet rotuna kiinnosti, koska se oli erikoisen näköinen ja luonteeltaan upea, vauhdikas, mutta silti rauhallinen eläin. Kiinnostus oli lähtöisin kuuden vuoden takaa, kun olin ollut kokeilemassa hevostani sen entisen omistajan luona alkukeväällä 2002. Tuo uodonnäköinen, luiseva, mutta lihaksikas, vauhdikas ja kaunis koira kiinnosti minua yllättävän paljon. Kysyin, minkä rotuinen koira oli kyseessä, ja se osoittautui whippetiksi. Tallilla se hääri muiden koirien kanssa rohkeasti hevosten jaloissa, ja pihalla juoksi hurjaa vauhtia riemuiten vapaudestaan. Sisällä se asettui sohvan nurkkaan ja oli aivan huomaamaton. Upea koira, ajattelin.
Siitä se sitten lähti eräänä elokuisena iltapäivänä, kun kaverini kertoi hankkivansa kääpiöpinserin pennun. Minä ajattelin samantien (tietenkin ensin kaveria onniteltuani..), miksen itsekin hankkisi koiraa, miksen minä hankkisi WHIPPETTIÄ? Hevoshommat olivat jääneet taustalle koulun ja muuton myötä joten oli aikaa uudelle harrastukselle. Ystäväni kysyi, mikä kumma rotu se sellainen oli, ja minä aloin selittää, samalla itselleni kaiken uuden tiedon kaivaen. Luin kaiken mahdollisen, mitä käsiini rodusta sain, ja aloin etsiskellä pentueita. Nopsaan sopiva, kotia vailla oleva, whippetnarttu löytyikin!
31.08.2008 Aurinkoisena sunnuntaiaamuna hyppäsimme ystäväni kanssa punaiseen Renaultiin, ja lähdimme ajelemaan kohti Pusulaa. Muutaman harhaanajon ja ylimääräisen mutkan jälkeen saavuimme määränpäähämme Pikkunokantielle. Sieltä mukaamme tarttui pieni raidallinen otus, joka ristittiin Beaksi. Bea mullisti minun maailmani, ja osoitti, miten upea ystävä, kumppani ja lemmikki koira voi parhaimmillaan olla. Siitä sitten alkoikin odotus, että Bea olisi tarpeeksi vanha toisen samanlaisen tuloon.
Bean kanssa ei ehditty ennen Unin tuloa harrastaa mitään, koska otin sen lähinnä “kotikoiraksi” ja suostuin näyttelyissä kerran käymään jos se olisi ehto koiran saamiselle. Talvella 2009 tapasin Bean kanssa Whiplandian teamin kauniimman osapuolen Lotan ja hänen saksasta tuomansa whippetnartun Disan, kun molemmat satuimme “juurillemme” Iisalmeen samaan aikaan vierailulle. Iisalmessa vinttikoirat ovat suhteellisen harvinaisia, ja kun Lotta oli bongannut meidät netistä, sovimme tapaamisesta sähköpostitse. Lotta aivopesi minua hyvää vauhtia maastojuoksun maailmaan aina kun näimme ja innolla kyselinkin aina heidän kisakuulumisiansa. Alkoipa harrastus itseäkin kiinnostaa, ja Lotan&Teemun mitattua Bean heinäkuussa 2009 anoin sille maastokirjat. Starttia saatiin odotella kuitenkin toukokuulle 2010, kun Joensuussa ei vinttikoirakerhon aktiivista toimintaa ole, ja meillä jäi harjoitusvedot ottamatta syksyllä 2009, kun ikää olisi ollut riittävästi loppukauden kisoja varten.
Lotta sai potkittua minua perseelle, ja sain molemmat koirat harkkoihin ja jotenkuten treenattua kisakuntoon kesäksi 2010. Tuo kesä oli maastojuoksun saralla meidän ensimmäinen harrastuskesä, ja se muodostui kaikin puolin ikimuistoiseksi! Bea starttasi ekan kerran toukokuun lopulla Kemissä ja Uni juoksi debyyttinsä kesäkuussa 2010, kunnes juoksut katkaisivat sen ekan kisakauden pahimmoilleen. Bea pääsi juoksemaan yhteensä kuudessa virallisessa kisassa erinomaisin tuloksin(mm.yksi voitto&SERT), ja ne ainoat epäviralliset se otti ja voitti! Tuo kesä oli aivan mahtava kokonaisuudessaan, joten Suuri Kiitos siis Seppäsille korvaamattomasta avusta kaikessa, ilman teitä en olisi koirineni tässä! =)
Olen tutustunut whippetien kautta moniin mahtaviin ihmisiin&koiriin ja saanut paljon uusia ystäviä sekä nyt Ilon myötä pääsen myös tutustumaan lähemmin kasvatustyöhön Whiplandian teamin kanssa. Ilon tuloa odotin hyvin kauan: Ensimmäisen kerran Seppäset mainitsivat Disan mahdollisesta jalostuskäytöstä kesällä 2009, samana syksynä Lotta heitti lähinnä vitsillä, että minulle on sitten varattu yksi pentu Disalta tulevaisuudessa. Koko vuosi 2010 sitten jännitettiin ja odotettiin ja lopulta marraskuun 20pv sain olla Jyväskylässä todistamassa Ilon syntymää. Ilo on siis koira, jonka olen saanut tuntea aivan sen ensihetkistä saakka. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan tämän aivan upean neidin kanssa!